torstai 31. maaliskuuta 2016

Maailmantalous

                   20. Pakettimatkoista elämysmatkoihin




Turismin juuret ovat 1800-luvun Englannissa, jossa elintason nousun myötä lisääntynyttä vapaa-aikaa alettiin käyttää matkailuun. Matkailulla tarkoitetaan ihmisten matkustamista väliaikaisesti pois päivittäisestä asuin- ja työympäristöstään. Matkailulla on monta muotoa ja ulottuvuutta eikä sillä tarkoiteta vain loma-aikana tapahtuvaa tai ulkomaille suntautuvaa matkailua. Massaturismista on kyse silloin, kun suuret ihmijoukot matkailevat tietyillä aluiella. Matkailumaa on tyypillisesti sellainen valtio joka saa matkailusta merkittävästi tuloja ja jossa käy runsaasti ulkomaalaisia turisteja. Tällaisia valtioita ovat esim USA, Kiina; Iso - Britannia, Ranska ja Espanja. 




Maailmantalous

                           19. Liikenne ja tietoverkot



Liikenteellä tarkoitetaan ihmisten, tuotteiden tai tiedon siirtymistä liikenneverkkojen avulla. Liikenteen muotoja ovat tie-, lento-, raide- ja laivaliikenne. Henkilöliikenteessä tavoitteena on ihmisten tehokas siirtyminen paikasta toiseen. Käytettävän liikennemuodon valintaan vaikuttavat matkan etäisyys, hinta, haluttu matkustusnopeus ja liikennemuodon saatavuus. Teollisuusmaissa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen on jatkuvaa eikä tietoverkkojen kehittyminen ole vielä ehtinyt hidastaa liikenteen kasvua. Kehittyvissä maissa liikenteen määrä lisääntyy elintason noustessa. Tietoverkkojen välityksellä ei voi siirtää kuin digitaalisia tuotteita mutta tietoverkkojen välityksellä voi tilata tavaraa kotiin verkkokaupoista eri puolilta maailmaa kellonajasta riippumatta.




tehtävä 1 sivulta 132. Olet matkalla Helsingistä Vaasaan. Selvitä miten kauan matka Helsingin keskustasta Vaasan keskustaan kestää ja paljonko matkalle tulee hintaa kun matkustat

a. autolla: 4h 52min
b. junalla: 7h 22min
c. lentokoneella: noin 30min
d. Minkä matkustuvaihtoehdon valitsisit? Lentokoneella koska omista yksityis jetin.

Maailmantalous

                 18. Teollisuus - tuotteiden kehitystä


Teollisuudessa jalostetaan raaka-aineista puolivalmisteita tai valmiita tuotteita. Tuotanto tapahtuu teknologiaa juödyntäen pääosin massatuotantona tehtaissa tai pienissä työpaijoissa.Esimerkiksi elintarviketeollisuus tuottaa ja jalostaa elintarvikkeiden raaka-aineita ja elintarvikkeita, kun taas öljynjalostus tuottaa öljystä bensiiniä, polttoöljyä ja petrolia. 
Teollisuus tarvitsee erilaisia tuotannontekijöitä joita ovat pääoma eli raha ja tuantotilat, raaka-aineet, energia, työvoima ja markkinat. Lisäksi tarvitaan hyvät liikenneyhteydet, jotta tuotteet voidaan kuljettaa markkina-alueille. Kestävällä kehityksellä tarkoitataan teollisuudessa ympäristöasioiden huomioimista yrityksen koko toiminnassa. Elinkaariarvioinnit toimivat mittareina kun pyritään selvittämään missä määrin tuotteet kuormittavat ympäristöä koko tuotanto- ja käyttöhistorian aikana. Innovaatiot ovat mitä tahasta aineettomia tai  aineellisia tekijöitä jotka ovat innovaatiosta tietoa saavalle henkilölle uusia ja muuttavat hänen käyttäytymistään.



Maailmantalous

                17. Globalisaatio ja maailmankauppa



Globaalisaatio on maailmanlaajuista vuorovaikutusta eri laueiden välillä. Siinä maiden rajat menettävät merkitystään kaupankäynnissä, tiedonkulku nopeutuu ja helpottuu ja erilaiset kulttuuritaustat omaavien ihmisten väliunen vuorovaikutus lisääntyy. Verkostotalous vaikuttaa sekä perhe- että suuryrityksissä- Monikansalliset yritykset esim Nokio, ovat erityisen menestyneitä verkostotaloudessa. Suurin osa maailmankaupasta on sitä, että länsimaat myyvät teollisuustuotteita toisilleen. Arvoltaan suurimman maailmankaupan ryhmän muodostavat kuitenkin öljy ja öljyjalosteet.


tehtävä 2 sivulta 119. Mainitse viisi kotimaista ja viisi ulkomaista brändit. Miksi juuri kyseset brändit ovat tunnettuja.

Fazer, Fiskars, Arabia, Iittala ja Moccamaster.
Apple, Google, Microsoft, Mercedes Benz ja Coca Cola.

Luonnonvarat

                   16. Tulevaisuus - energiaa säästäen



Kehittyvien maiden teollistuminen ja keskiluokan vaurastuminen näkyvät energian kulutuksen kasvuna. Väestönkasvu, teollisuuden ja liikenteen kasvu, kuluttaminen ja elintason nousu ovat lisänneet energian kysyntää. Toisaalta energiankulutus lisääntyy myös kehittyneissä teollisuusmaissa, vaikka juuri niissä pitäisi tehostaa ja vähentää usiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Kestävissä energiataloudessa tärkeintä on energian säästäminen. Energiaa voidaan säästää, kun energiatehokkuutta lisätään esimerkiksi teollisuuden koneiden hyötusuhdetta parantamalla, jolloin tuotteita saadaan valmistettua pienemmällä energiamäärällä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA mukaan maailman energiantarvetulee kasvamaan. Maailmalla on seuraavien vuosikymmenien aikana edessä energiatalouden vallankumous. Tapoihin tuottaa ja käyttää energiaa tulee suuria muutoksia. Nämä muutokset johtuvat öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden ehtymisestä ja kallistumisesta sekä niiden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. 




tehtävä 3 sivilta 112. Mitä energiaomavaraisuudella tarkoitetaan? Anna esimerkkejä valtioista.

Energiaomavaraisuudella tarkoitetaan kun tuotetaan energiaa omiin tarkoituksiin esimerkiksi Yhdysvallat ja Venäjä ovat sellaisia valtioita.

Luonnonvarat

                             15. Arktiset - kylmät ja arvokkaat



Arktisiin aluisiin eli Arktikseen kuuluvat maapallon pohoisnapaa ympäröivät alueet: Pohjoismaiden, Grönlannin, Venäjän, Kanadan ja Yhdysaltojen pohjoisosat ja pohjoisen Jäämeri. Maantieteellisesti Arktis tarkoittaa napapiirin (66,5) astetta pohjoisenpuolella olevaa aluetta. Arktiseen alueen luonnonvarat ovat monipuoliset ja runsaat. Suuri osa maailman kalansaaliista on peräisein arktiselta alueelta, ja myös metsävarantoja on alueella paljon. Arktisilla aluilla on jääpeitteen vähenemisestä huolimatta vaativat luonnonolosuhteet: pimeys, kylmyys, myrskyt ja jäävuoret hankaloittabat toimimista alueella. 

tehtävä 3 sivulta 108 Miksi ilmasto lämpenee nopeimmin pohoisella napa-alueella?

koska aurinko paistaa sinne enemmän ja otsonikerros on siellä ohuempi




Luonnonvarat

                    13. Kaivokset - lultaa ja kuonaa


Metalleja tuotetaan maankamarasta kaivetuista malmeista. Malmilla tarkoitetaan luonnollista mineraaliesiintymää, josta on taloudellisesti kannattavaa tuottaa haluttua metallia. Malmikivä syntyy erilaisten geologisten prosessien seuraksena. Kaivostoiminta vaatii huomattavasti pääomia, jotta itse kaivos ja metallinjalostus voidaan aloittaa. Kaivostoiminnan edellytys on sen pitkän aikavälin kannattavuus. Suurin osa maailman kaivoksista on avolouhoksia. Jos louhittava malmi on lähellä maanpintaa, on avolouhos taloudellisempi vaihtoehto kuin maanalainen tunnelikaivos. Taloudellisesti kaivosteollisuus on monelle maalle hyvin tärkeä teollisuudenala. Kaivannaisten tarve ja metallien hinta on kasvussa.