torstai 31. maaliskuuta 2016

Maailmantalous

                   20. Pakettimatkoista elämysmatkoihin




Turismin juuret ovat 1800-luvun Englannissa, jossa elintason nousun myötä lisääntynyttä vapaa-aikaa alettiin käyttää matkailuun. Matkailulla tarkoitetaan ihmisten matkustamista väliaikaisesti pois päivittäisestä asuin- ja työympäristöstään. Matkailulla on monta muotoa ja ulottuvuutta eikä sillä tarkoiteta vain loma-aikana tapahtuvaa tai ulkomaille suntautuvaa matkailua. Massaturismista on kyse silloin, kun suuret ihmijoukot matkailevat tietyillä aluiella. Matkailumaa on tyypillisesti sellainen valtio joka saa matkailusta merkittävästi tuloja ja jossa käy runsaasti ulkomaalaisia turisteja. Tällaisia valtioita ovat esim USA, Kiina; Iso - Britannia, Ranska ja Espanja. 




Maailmantalous

                           19. Liikenne ja tietoverkot



Liikenteellä tarkoitetaan ihmisten, tuotteiden tai tiedon siirtymistä liikenneverkkojen avulla. Liikenteen muotoja ovat tie-, lento-, raide- ja laivaliikenne. Henkilöliikenteessä tavoitteena on ihmisten tehokas siirtyminen paikasta toiseen. Käytettävän liikennemuodon valintaan vaikuttavat matkan etäisyys, hinta, haluttu matkustusnopeus ja liikennemuodon saatavuus. Teollisuusmaissa ihmisten ja tavaroiden liikkuminen on jatkuvaa eikä tietoverkkojen kehittyminen ole vielä ehtinyt hidastaa liikenteen kasvua. Kehittyvissä maissa liikenteen määrä lisääntyy elintason noustessa. Tietoverkkojen välityksellä ei voi siirtää kuin digitaalisia tuotteita mutta tietoverkkojen välityksellä voi tilata tavaraa kotiin verkkokaupoista eri puolilta maailmaa kellonajasta riippumatta.




tehtävä 1 sivulta 132. Olet matkalla Helsingistä Vaasaan. Selvitä miten kauan matka Helsingin keskustasta Vaasan keskustaan kestää ja paljonko matkalle tulee hintaa kun matkustat

a. autolla: 4h 52min
b. junalla: 7h 22min
c. lentokoneella: noin 30min
d. Minkä matkustuvaihtoehdon valitsisit? Lentokoneella koska omista yksityis jetin.

Maailmantalous

                 18. Teollisuus - tuotteiden kehitystä


Teollisuudessa jalostetaan raaka-aineista puolivalmisteita tai valmiita tuotteita. Tuotanto tapahtuu teknologiaa juödyntäen pääosin massatuotantona tehtaissa tai pienissä työpaijoissa.Esimerkiksi elintarviketeollisuus tuottaa ja jalostaa elintarvikkeiden raaka-aineita ja elintarvikkeita, kun taas öljynjalostus tuottaa öljystä bensiiniä, polttoöljyä ja petrolia. 
Teollisuus tarvitsee erilaisia tuotannontekijöitä joita ovat pääoma eli raha ja tuantotilat, raaka-aineet, energia, työvoima ja markkinat. Lisäksi tarvitaan hyvät liikenneyhteydet, jotta tuotteet voidaan kuljettaa markkina-alueille. Kestävällä kehityksellä tarkoitataan teollisuudessa ympäristöasioiden huomioimista yrityksen koko toiminnassa. Elinkaariarvioinnit toimivat mittareina kun pyritään selvittämään missä määrin tuotteet kuormittavat ympäristöä koko tuotanto- ja käyttöhistorian aikana. Innovaatiot ovat mitä tahasta aineettomia tai  aineellisia tekijöitä jotka ovat innovaatiosta tietoa saavalle henkilölle uusia ja muuttavat hänen käyttäytymistään.



Maailmantalous

                17. Globalisaatio ja maailmankauppa



Globaalisaatio on maailmanlaajuista vuorovaikutusta eri laueiden välillä. Siinä maiden rajat menettävät merkitystään kaupankäynnissä, tiedonkulku nopeutuu ja helpottuu ja erilaiset kulttuuritaustat omaavien ihmisten väliunen vuorovaikutus lisääntyy. Verkostotalous vaikuttaa sekä perhe- että suuryrityksissä- Monikansalliset yritykset esim Nokio, ovat erityisen menestyneitä verkostotaloudessa. Suurin osa maailmankaupasta on sitä, että länsimaat myyvät teollisuustuotteita toisilleen. Arvoltaan suurimman maailmankaupan ryhmän muodostavat kuitenkin öljy ja öljyjalosteet.


tehtävä 2 sivulta 119. Mainitse viisi kotimaista ja viisi ulkomaista brändit. Miksi juuri kyseset brändit ovat tunnettuja.

Fazer, Fiskars, Arabia, Iittala ja Moccamaster.
Apple, Google, Microsoft, Mercedes Benz ja Coca Cola.

Luonnonvarat

                   16. Tulevaisuus - energiaa säästäen



Kehittyvien maiden teollistuminen ja keskiluokan vaurastuminen näkyvät energian kulutuksen kasvuna. Väestönkasvu, teollisuuden ja liikenteen kasvu, kuluttaminen ja elintason nousu ovat lisänneet energian kysyntää. Toisaalta energiankulutus lisääntyy myös kehittyneissä teollisuusmaissa, vaikka juuri niissä pitäisi tehostaa ja vähentää usiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Kestävissä energiataloudessa tärkeintä on energian säästäminen. Energiaa voidaan säästää, kun energiatehokkuutta lisätään esimerkiksi teollisuuden koneiden hyötusuhdetta parantamalla, jolloin tuotteita saadaan valmistettua pienemmällä energiamäärällä. Kansainvälisen energiajärjestön IEA mukaan maailman energiantarvetulee kasvamaan. Maailmalla on seuraavien vuosikymmenien aikana edessä energiatalouden vallankumous. Tapoihin tuottaa ja käyttää energiaa tulee suuria muutoksia. Nämä muutokset johtuvat öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden ehtymisestä ja kallistumisesta sekä niiden aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. 




tehtävä 3 sivilta 112. Mitä energiaomavaraisuudella tarkoitetaan? Anna esimerkkejä valtioista.

Energiaomavaraisuudella tarkoitetaan kun tuotetaan energiaa omiin tarkoituksiin esimerkiksi Yhdysvallat ja Venäjä ovat sellaisia valtioita.

Luonnonvarat

                             15. Arktiset - kylmät ja arvokkaat



Arktisiin aluisiin eli Arktikseen kuuluvat maapallon pohoisnapaa ympäröivät alueet: Pohjoismaiden, Grönlannin, Venäjän, Kanadan ja Yhdysaltojen pohjoisosat ja pohjoisen Jäämeri. Maantieteellisesti Arktis tarkoittaa napapiirin (66,5) astetta pohjoisenpuolella olevaa aluetta. Arktiseen alueen luonnonvarat ovat monipuoliset ja runsaat. Suuri osa maailman kalansaaliista on peräisein arktiselta alueelta, ja myös metsävarantoja on alueella paljon. Arktisilla aluilla on jääpeitteen vähenemisestä huolimatta vaativat luonnonolosuhteet: pimeys, kylmyys, myrskyt ja jäävuoret hankaloittabat toimimista alueella. 

tehtävä 3 sivulta 108 Miksi ilmasto lämpenee nopeimmin pohoisella napa-alueella?

koska aurinko paistaa sinne enemmän ja otsonikerros on siellä ohuempi




Luonnonvarat

                    13. Kaivokset - lultaa ja kuonaa


Metalleja tuotetaan maankamarasta kaivetuista malmeista. Malmilla tarkoitetaan luonnollista mineraaliesiintymää, josta on taloudellisesti kannattavaa tuottaa haluttua metallia. Malmikivä syntyy erilaisten geologisten prosessien seuraksena. Kaivostoiminta vaatii huomattavasti pääomia, jotta itse kaivos ja metallinjalostus voidaan aloittaa. Kaivostoiminnan edellytys on sen pitkän aikavälin kannattavuus. Suurin osa maailman kaivoksista on avolouhoksia. Jos louhittava malmi on lähellä maanpintaa, on avolouhos taloudellisempi vaihtoehto kuin maanalainen tunnelikaivos. Taloudellisesti kaivosteollisuus on monelle maalle hyvin tärkeä teollisuudenala. Kaivannaisten tarve ja metallien hinta on kasvussa.



Luonnonvarat

                    12. Maatalous on alkutuotantoa


Ravinnontuotantoon soveltuva maaperä on yksi tärkeimmistä luonnonvaroistamme. Lähes 40% maapallon maa-alasta soveltuu maatalouden harjoittamiseen. Loppu maa-ala on liian kuivaa tai liian kylmää tai se sijaitsee alueilla joiden hyödyntäminen on hankalaa tai mahdotonta. Maatalous ja kalastus ovat ihmisen tärkeimmät ravinnonlähteet. Maatalous jaetaan maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Maapallon maapinta-alasta on viljelyssä noin 11% ja laitumena noin 26%. Karjanhoidon avulla ihmisille tuotetaan lihaa, maitotuotteita ja kananmunia sekä nahkaa ja villaa. Maanviljelu ja karjanhoito ovat sidoksissa toisiinsa, koska maanviljelyssä tuotettu rehu käytetään karjan ravinnoksi. 


Luonnonvarat

                      11. Kalastusta ja akvakulttuuria


Kalastuksella tarkoitetaan kalojen, äyriäisten ja nilviäisten pyyntiä meri-, murto- ja sisävesistä. Tuottoisimmat kalastusalueet sijaitsevat rannikkomerissä ja matalikoilla koska näille alueille on kulkeutunut ravinteita mantereilta joki- ja valumavesien mukana. Myös kumpuamisalueet ovat tuottoisia merialueita koska syvän veden kumpuamisen yhteydessä pintaan nousee ravinteita.
Vesiviljely eli akvakulttuuri on kalojen, nilviäisten, simpukoiden, levien ja vesikasvien kasvatusta altaissa, sisävesissä tai merenlahdissa.Siihen kuuluu kalapoikasten hautominen, kasvattaminen ja istutus. 

tehtävä 3 sivulta 82 Selvitä, mitkä ovat Suomen tärkeimmät saaliskalat ja mihin niitä käytetään.


Suomen tärkeimmät saaliskalat ovat siika, lohi, kuha, turska, kilohaili ja ahven. 

Luonnonvarat

               10. Metsät - arvokas luonnonvara


Luonnonvaroilla tarkoitetaan kaikkea sellasita elottomassa tai elollisessa luonnossa olveaa jota ihminen voi hyödyntää. Luonnonvarat jaetaan aineellisiin ja ainettomiin luonnonvaroihin sen mukaan, voidaanko niille määrittää taloudellista arvoa vai ei. Ainettomat luonnon varat ovat elämyksiä ja kokemuksia kuten luonnossa samoilu tai kansallismaiseman kauneus. Aineelliset luonnonvarat, kuten puu ja metallit, ovat peräisin elottomasta tai elollisesta luonnosta, ne ovat uusiutuvia tai uusiutumattomia, ja niiden arvo voidaan mitata rahassa. 
tehtävä 1 sivulta 76 Mikä on metsien merkitys

a. ilmakehälle -> metsät tuottavat meidän hengitettävää happea ja ne myös pitävät otsonikerroksen kunnossa

b. vesikehälle -> metsät tuottavat paljon ravinteita ja mineraaleja vesikehälle.

Kaupungit

                   9. Alueet - sunnittelun kohteet


Viihtyisän ja turvallisen lähiympäristön lähtökohtana on toimiva aluesuunniteli, johon kuuluu kolme osaa: maankätyön suunnittelu, taloudellinen suunnittelu ja erilaisten toimintojen suunnittelu. Suunnittelu- ja kaupunkimaantieteilijät osallistuvat aluesuunnitteli- ja kaavoitusprosesseihin monissa eri vaiheissa.
Valtioiden sisällä suuria hallinnollisia yksiköitä ovat maakunnat. Maakunnan alueella sijaitsevat kunnat muodostavat yhteisen maakunnan liiton, jota johtaa maakuntajohtaja.
Pienin hallinnollinen yksikkö Suomessa on kunta. Kunnan tehtävänä on järjestää ja tuottaa palveluita kunnan asukkaille.



tehtävä 1 sivulta 66. Pohdi, mitä etuja ja haittoja on asukasmäärältään pienistä kunnista.


Etuja: Liikenne on rauhallista, ihmiset tuntevat toisensa, yhteishenki on hyvä.
Haittoja: Kunta pikku hiljaa kuolee ja kunta joutuu lopulta tekemään kuntaliitokseen.

Kaupungit

                                   8. Ydin ja periferia





Suurin osa maapallosta on harvaan asuttua aluetta kuivuuden, kylmyyden, vuoristojen tai merten takia. Suotuisimmille ydinalueille on rakentunut eritasoisia keskuksia jotka ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa niitä ympäröivien alueiden kanssa.
Maapallon ydinalueina voidaan pitää läntisiä teollisuusmaita Yhdysvaltoja, Eurooppaa ja Japania. Ne ovat taloudellisia keskuskia joissa bruttokansantuote eli tuotannon määrä on korkea, liikenneverkot ovat kattavat ja kulutuskykyisiö asukkaita on paljon. Ydinalueiden bastakohta on periferia. Perifeerisiä alueita ovat harvaan asutut vuoriston kuten Himalaja ja Andit, aavikot kuten Sahara, sekä tundra- ja jäätikköalueet, kuten Siperia ja Grönlanti.
'
 tehvätä 2 sivulta 59. Minkä tasoisessa keskuksessa tai minkä tasoinen keskuksen vaikutusalueella asut? Mitä palveluita sinua lähimmässä keskuksessa on saatavilla? Mitä palveluita joudut hakemaan suuremmasta keskuksesta?

Itse asun kylässä jossa on kuitenkin oma terveyskeskus ja palolaitos ja hyviä ruokakauppoja. Urheilu olosuhteet ovat myös todella hyvät. Kaikki vaateliikkeet ja elokuvateatteri ja yöelämä pitää sitten mennä viereisestä kaupungista jonne on noin 20min matka.

Kaupungit

                        7. Kaupunkien maankäyttö





Keskeisimpiä maankäyttö muotoja kaupungeissa ovat liike-elämä, asuminen ja virkistys sekä teollisuus. Yleensä kaikissa kaupungeissa on havaittavissa liikekeskusta tai -kekustoja, erilaisia ja eri-ikäisiä asuinalueita, viheralueita sekä teollisuus- ja liikennealueita.
Kaupungin liikekeskustan tai liikekeskustojen CBD saavutettavuus on hyvä, ja siellä maa on kalleinta.
Kaupunkialueella on erilaisia asuinalueita: lähjempänä keskustaa yleensä asutus on kerrostaloissa ja kauempana sitten pientaloalueilla.
Olennainen osa kaupunkia ovat viheralueet ja joutomaat koska ne lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Yleensä teollisuusalueet sijoittuvat kaupungin ulkopuolelle, hyvien liikenneyhteyksien varrelle.

Kaupunkien rakennemalleja ovat kehämalli, sektorimalli ja moniydinmalli.

tehävä 1 sivulta 53. Mitä takoitetaan seuraavilla käsitteillä:

 1. a) urbanisaatio: yhteiskunnallinen muutos, jossa elinkeinorakenne, maankäyttö ja ihmisten elintavat muuttuvat sekä kaupungistumisaste kasvaa

b) suburbanisaatio: kantakaupungin  ulkopuolella oleva, kaupunkialueeseen kuuluva asuinalue, asukastiheys pienempi ja rakennustehokkuus matalampi kuin keskustassa.

c) deurbanisaatio: muutto kaupungista maaseudulle

d) reurbanisaatio:  kaupunkikeskuksen kehittäminen, jonka tarkoituksena on saada asukkaita ja asiakkaita keskusta-alueelle ja pitää keskusta elinvoimai

Kaupungit

                     6. Urbanisaatio - maalta kaupunkiin


Urbanisaatio tarkoittaa kaupungistumista eli yhä useampi ihminen suhteessa koko väestöön muutta asumaan kaupunkialueelle. Urbanisaatiion liittyy myös elinkeinorakenteen muutos, maanviljelystä siirrytään teollisuuteen ja palvelujen tuottamiseen. Samalla ihmisten elintavat ja alueiden maankäyttö muuttuvat. 

Metropoliksi kutsutaan huomattavia kaupunkeja joissa asuu vähintään miljoona ihmistä. Metropoleja ovat esimerkiksi Lontoo, New York, Singapore ja Moskova.



tehtävä 4 sivulta 43. Brasiliassa suurkaupungeissa on alueita, joista käytetään nimeä favela. Ota selvää, miten favelat eroavat niitä ympäröivistä kaupungeista.


Favelat ovat synonyymi slummeille eli favelat ovat slummialueita Brasilian suurkaupunkien vierellä. Siellä ihmiset elävät todella tiiviisti ja todella huonoissa taloissa.




























tiistai 29. maaliskuuta 2016

Väestö

                           5. Asuttua vai asumatonta?


Maapallon väestöstä noin 80% asuu päivän tasaajan pohjoispuolella jossa on huomattavasti enemmän maa-alaa kuin eteiläisellä pallonpuoliskolla. Pohjoispuolella on paremmat oltavat koska maa on hedelmällisempää ja siellä on puhdasta juomavettä ja maa on geometrisesti tasaista asua. Väestöä on sitä vähemmän, mitä suurempia korkeuserot ovat, sillä epäsuotuisat lämpöolot, kasukauden lyhyys, rinteen jyrkkyys, eroosiovoimat sekä ohut ilmanala rajoittavat asutuksen leviämistä vuorten rinteille. Alueen väentiheys eli askuastiheys ilmoitetaan asukkaiden määränä neliökilometria kohden. 

Maanteiteessä migraatiolla tarkoitetaan kaikkea muutto liikettä. Muuttoliikkeitä ovat: valtioiden sisällä oleva massamuutos, siirtolaisuus ja pakoilaisuus. Pakoilaisuun on viime aikana kasvanut todella paljon koska Syyrian alueen sota pakottaa ihmisä pakenemaan sieltä. Eurooppa on ottanut pakolaisia todella paljon vastaan ja auttanut heitä todella hyvin.


tehtävä 3 sivulta 36. Selvitä, mihin kuntiin suomalaiset eniten muuttavat (muuttovoittokunnat) ja mistä kunnista muuttaa eniten asukkaita (muuttotappiokunnta). Mainitse vähintään viisi kuntaa kummastakin ryhmästä?

Muuttovoittokunnat: Helsinki, Kuopio, Tampere, Oulu ja Turku
Muuttotappiokunnat: Kajaani, Kouvola, Raahe, Kemi ja Kotka

Väestö

                             4. Köyhyys ja kehitys


Köyhyys määritellään kahdella eri tavalla, absoluuttisesti ja suhteellisesti. Absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan puutetta ravinnosta ja puhtaasta juomavedestä. Afrikkaa voidaan puhutella absoluuttisella köyhyydellä. Suhtellinen köyhyys mitataan suhteessa muihin ihmisiin ja kansakuntiin. Alle 60% maansa keskitulosta tieenaavat luokitellaan köyhiksi. Tämän seurauksena kaikissa maissa on köyhiä ihmisiä.

Köyhiä valtioita kutsutaan monilla erilaisilla nimityksillä. Aiemmin niitä kutsuttiin alikehittyneiksi maiksii sen jälkeen kehitysmaiksi jonka jälkeen kolmanneksi maiksi ja köyhäksi eteläksi. Nykyään köyhiä maita puhutellaan kehittyviksi maiksi koska vaikka maat ovat köyhiä niin niiden asukkailla on syytä uskoa parempaan tulevaisuuteen.



tehtävä 2 sivulta 29. Mainitse kolme syytä, miksi teollisuusmaiden on tarjottava kehitysapua kehittyville maille.

1. Koska teollisuusmaissa menee niin paljon paremmin mitä kehittyvissä maissa niin kyllä teollisuusmaiden varallisuus riittää auttaa nälkää ja puhtaan juomaveden puuttellisia maita.
2. Kehitysavun seuraksena saataisiin poistettua kokonaa kehittyvät maat ja maailma olisi tasavertainen.
3. Jos kehittyvät maat saataisiin kuntoon niin joskus ne entiset kehittyvät maat auttavat sitten uusia kehittyviä maita.







Väestö

                 3. Väestöllisen muuntumisen malli


Demografia eli väestötiede tutkii väestökjä ja niissä tapahtuvia muuteksia. Tieteilijät ovat keränneet tilastoja pidemmiltä ajanjaksoilta ja niiden perusteella on voitu laaita teoreettinen malli väestöjen yleisestä kehityksestä. Warren Thompson kehitti 1919 mallun jonka mukaan maailman valtiot jaetaan neljään eri kehitysvaiheeseen: syntyvyyden kuolleisuuden ja väestönkasvun mukaan.

Ensimmäinen eli hitaan kasvun vaiheessa sekä syntyvyys että kuolleisuus ovat korkealla tasolla. Lapsia syntyy paljon mutta heidän kuolleisuus on myös todella suuri. 
  Toisessa eli kiihtyvän kasvun vaiheessa syntyvyys pysyy korkeana mutta kuolleisuus laskee paremman ravitsemuksen, lääkkeiden, hygienian ja rokotusten ansiosta. 
  Kolmannessa eli hidastuvan kasvun vaiheessa kulleisuus pienenee edelleen mutta syntyvyys laskee hitaasti jonka seurauksena väestönkasvu hidastuu. Syntyvyyden laskuun vaikuttaa ihmisten perhekäsityksen muuttuminen ja esimerkiksi ehkäisy välineiden kehittyminen.
  Neljännessä eli pysähtyneen kasvun vaiheessa kuolleisuus ja syntyvyys pienenevät edelleen ja päättyvät lopulta hyvin alhaiselle tasolle. Väestönkasvu pysähtyy ja kuolleisuus keskittyy vanhoihin ikäryhmiin. Maailman kaikki teollisuusmaat ovat saavuttaneet neljännen vaiheeen. Joissakin maissa kuitenkin syntyvyyttä yritetään lisätä tukemalla lapsiperheitä.
  Viidennessä eli väestön vähenemisen vaiheessa lapsia syntyy yhä vähemmän ja vähemmän. Kuolleisuutta lisää vanhempien ikäluokkien ikääntyminen jonka seurauksena kuolleisuus on syntyvyyttä suurempi, väestö pinenee eli väestön kasvu on negatiivista.





tehtävä 1 sivulta 21. Minkälaisia ongelmia Kiinan yhden lapsen politiikka aiheuttaa kiinalaisille?

Koska Kiinassa naisten asema on heikko jonka seuraksena kiinalaiset haluavat vain poikalapsia niin tyttölasten abortoiminen on Kiinassa suuri. Kiinassa on tällä hetkellä yli satamiljoonaa miestä enemmän kuin naista. Miesten kasvu aiheuttaa lopulta sen että kiinalaiset joutuvat etsimään kumppaninsa jostain muusta maasta, koska kiinalaiset naiset alkavat loppua. 







Väestö

               2. Väestö - kasvavaa ja vähenevää


Väestöllä tarkoitetaan tietyllä alueella asuvia ihmisiä. Maapallon väestö on ylittänyt jo seitsemän  miljardin rajan mikä kertoo siitä että ihmisä on maapallolla todella paljon. Teollistuminen ja lääketieteen kehittyminen nosti väestönkehitystä todella paljon.
 Väkilukuun vaikuttavat sekä syntyvyys että kuolleisuus. Ennen vanhaan ihmisä syntyi enemmän mitä tällä hetkellä mutta lapsikuolevaisuus oli silloin suuri. Hygienian, lääkkeiden ja rokotuste kehittyminen teollisuusmaissa johti siihen että lapsikuolleisuus laski. Mitä suurempi ero syntyvyyden ja kuolleisuuden välillä on, sit suurempi on luonnollinen väestön kasvu. 





tehtävä 4 sivulta 16. Pohdi, mitkä seikat vaikuttavat siihen, että imeväiskuolleisuus on niin alhaisella tasolla kaikissa Pohjoismaissa.

Pohjoismaiden lääketiede ja hygienia on todella hyvä jonka seurauksena alle vuoden ikäisten lasten kuolleisuus on todella pieni. Alle vuoden ikäisiä lapsia seurataan tarkasti neuvolakäynneillä ja muilla tavoilla jonka takia heidän sairauksiaan voidaan ehkäistä jo varhaissa ajoin.







maanantai 28. maaliskuuta 2016

Väestö

                             1.Kulttuurit kohtaavat




Kulttuurin perustaa kielet, uskonnot, arvot, ihmisten elinkeinot sekä elämäntapa. Ihmisten toiminta, käyttäytyminen ja tavat ovat koko ajan muutoksessa jonka seurauksena kulttuuri muuttuu jatkuvasti. 

Maailma on jaettu kulttuuri piireihin jotka ovat: Eurooppalainen, Afrikkalainen, Islamilainen, Intialainen, Itäaasialainen, Kaakkoisaasialainen, Oseanilainen, Venäläinen, Angloamerikkalainen ja Latinalaisamerikkalain.


tehtävä 1. sivulta 11. Selitä käsitteet

A. valtakulttuuri = valtakulttuurit ovat suuria kulttuureja jota kulttuurinen globaalisaatio vahvistaa.
B. vähemmistökulttuuri = vähemmistökulttuurit ovat pieniä kulttuureja valtakulttuurien rinnalla kuten Suomessa saamelaisuus.
C. paikalliskulttuuri = paikalliskulttuurit ovat ihmisryhmän pirrissä, pienellä alueella vaikuttava kulttuuri, kuten inarisaamelaiset tai koltansaamelaiset.
D. alueellinen identiteetti = alueellinen identiteetti tarkoittaa sitä mille alueelle ihminen tuntee kuuluvansa kulttuurisesti